Piia Rautiola
Piia Rautiola

Lasten oikeuksien päivä

Tänään on lasten oikeuksien päivä. Kokkolassa olisi ollut niin mielenkiintoinen Kaisa Vuorisen luento ”Vanhempi-huomaa hyvä perheessäsi”. Nyt kyllä oikeasti harmittaa kun en ollut kuuntelemassa, mutta joskus on vaan pakko priorisoida, eikä kaikkeen kiinnostavaan pääse millään mukaan. Kaisa Vuorisen ideologia on niin inspiroiva! Huomaa hyvä. Miten totta se onkaan. Hyvä pitää tosiaan huomata. Miksi me ihmiset … Lue lisää

Joulujuttuja, kaveritaitoja ja isänpäivän aatteita.

  Joulukorttikuvat lapsista on muodostuneet perinteeksi perheessämme. Ehkä ensi vuonna muistan hyödyntää ensilumen, ja ottaa kuvat jo silloin. Jo monta vuotta peräkkäin sama juttu, lumi ja pikkupakkaset tulee, siinä vaiheessa ei tajua muuta kuin ihastella ja nauttia ulkoilusta ja maisemasta. Kuitenkin yhtä nopeasti kuin kauneus on maiseman vallannut, sen lämpöisemmät kelit vievät mennessään, ja kaikki … Lue lisää

Paremmat perhepalvelut kotikuntaan

Syksy on ollut varsin luottamustehtävien täyteinen, mutta kuitenkin koen, että olen päässyt hyvin alulle omissa tavoitteissani edistää Kannuslaisten lapsiperheiden asioita. Viimeiseen viikkoon on mahtunut monta kokousta, niin paikallisosaston toiminnan, piirin toiminnan, maakuntauudistuksen ohjausryhmän, kuin valtuustonkin tiimoilta. Paljon asiaa siis. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt perhe,-ja ympäristöpolitiikka. Mitä perheelliset sitten Kannukseen tarvisivat minun mielestäni? -Avointa päiväkotitoimintaa/lapsiparkkia, johon … Lue lisää

Kuuntelemisen taito

Olin eilen kuuntelemassa psykoterapeutti Minna Töllin alustusta otsikolla epätäydellisen täydellinen. Aihe, jota pohdin usein, ja elän todeksi omassa arjessani, kuten me kaikki. Alustus perustui Martin Seligmanin vahvuusteoriaan. Positiivisen psykologian tutkima onnellisuus liittyy vähemmän mielihyvään ja hyvänolon tuntemuksiin, ja enemmän hyvän elämän elämiseen (Seligman & Csikszentmihalyi, 2000; Seligman, 2004). Se ottaa huomioon ihmiselämään kuuluvat vaikeudet. Se … Lue lisää

Keski-Pohjanmaan tulevaisuus

Eilen oli mielenkiintoinen päivä Kälviällä Martta-kodilla, jossa kuulimme professori Kari Hokkasen johdolla alkiolaisen aatteen historiaa, ja tätä päivää. Onko alkiolaisuus unohdettu? Miten se näkyy vaikkapa pääministeri Juha Sipilän toiminnassa? Toinen ajankohtainen aihe on maakuntauudistus, sen haasteet, ja oleellisimmat seikat maaliin saattamiseksi. Suuntasin Kälviälle yhdessä Elsa kuopuksemme kanssa. Samalle lauantaille sattui monta menoa meidän perheessä, joten … Lue lisää

Mikä strategia?

    Terveisiä valtuustoseminaarista Kuortaneelta! Olihan meillä kyllä hyvä ja hedelmällinen reissu. Kannuksen suuntaviivoja pohdiskelimme, ja oli hienoa huomata, miten saman tyylisiä kehitysideoita kaikilla oli. Hyvä yhteistyön ja tekemisen meininki sen kun korostuu, ja se onkin tae parhaalle lopputulokselle niin valtuuston sisällä, kuin lähikuntienkin kanssa tehtävässä yhteistyössä. Tämänkertainen pohtiminen liittyi ylätaso strategisiin tavoitteisiin, jossa pääpaino … Lue lisää

Luottamushenkilö, kansanvallan edustaja.

  Mielenkiintoinen koulutuspäivä takana. Luennoitsija puhui kolmesta portaasta, millä muutoksessa voi olla mukana. Tulevaisuuteen ajautuminen, joka tarkoittaa sitä, millainen politiikan maailma oli esim 60-70 luvulla. Tulevaisuus oli ennakoitavissa, asiat hyvin näpeissä, ja kaikki yksinkertaisempaa. Silloin muutokseen oli mahdollista ajautua pikkuhiljaa, eikä siinä ollut ongelmaa. Tulevaisuuteen sopeutuminen, on se tila, missä kunnat pääosin maakuntauudistuksen suhteen jo … Lue lisää

Hävikkiruokaa ja luonnon huomioimista

  Aamu on mukava aloittaa Yle Ykkösen soidessa taustalla. Aamuhartaus kahvikupin ääressä on kiva hiljentymishetki ennen päivän touhuja. Tämän aamun aihe oli lähellä omiakin ajatuksiani. ”Kumisaappaat jalassa ihminen pääsee melkein minne tahansa, ja minne ei pääse, sen ei niin väliäkään. Metsän levollisessa hiljaisuudessa sellaiset käsitteet kuin pyhyys, yhteys ja luomakunta tulevat ymmärretyksi paljon paremmin kuin … Lue lisää

Vaikuttajanaisia

Tapasin tänään mentorini ja niin paljon uutta asiaa on tullut, että sen sisäistämiseen menee tovi. Päällimmäisenä ajatuksena on se, miten paljon naiset ovat eri aikakausina vaikuttaneet yhteiskuntamme kehityksen suuntaan. Ja miten suurta roolia heidän antamansa panos yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon näyttelee arjessamme edelleen. Vahvasti vaikuttaneita naisia on ollut kaikilla aikakausilla. Keski-Pohjanmaalla muistetaan maakunnan naiset, Alma Mäkelä … Lue lisää

Hevostelua ja kaunista luontoa

Mukava perhesunnuntai oikein pitkän kaavan kautta. Meillä on tavoitteena, aina kun mahdollista, toteuttaa sunnuntain ohjelma lasten toiveiden mukaan. Sunnuntai on meille oikein vanhan kansan pyhäpäivä, jota haluamme kunnioittaa ja vaalia. Pyhänä meillä ei tehdä töitä, ei edes siivota kuin pakollinen, vaan rauhoitutaan yhdessä, ja lataudutaan tulevaan viikkoon. Tämä pyhä alkoi pitkään nukkumisella, vanhempien osalta kylläkin. … Lue lisää