Piia Rautiola
Piia Rautiola

Hävikkiruokaa ja luonnon huomioimista

  Aamu on mukava aloittaa Yle Ykkösen soidessa taustalla. Aamuhartaus kahvikupin ääressä on kiva hiljentymishetki ennen päivän touhuja. Tämän aamun aihe oli lähellä omiakin ajatuksiani. ”Kumisaappaat jalassa ihminen pääsee melkein minne tahansa, ja minne ei pääse, sen ei niin väliäkään. Metsän levollisessa hiljaisuudessa sellaiset käsitteet kuin pyhyys, yhteys ja luomakunta tulevat ymmärretyksi paljon paremmin kuin … Lue lisää

Vaikuttajanaisia

Tapasin tänään mentorini ja niin paljon uutta asiaa on tullut, että sen sisäistämiseen menee tovi. Päällimmäisenä ajatuksena on se, miten paljon naiset ovat eri aikakausina vaikuttaneet yhteiskuntamme kehityksen suuntaan. Ja miten suurta roolia heidän antamansa panos yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon näyttelee arjessamme edelleen. Vahvasti vaikuttaneita naisia on ollut kaikilla aikakausilla. Keski-Pohjanmaalla muistetaan maakunnan naiset, Alma Mäkelä … Lue lisää

Hevostelua ja kaunista luontoa

Mukava perhesunnuntai oikein pitkän kaavan kautta. Meillä on tavoitteena, aina kun mahdollista, toteuttaa sunnuntain ohjelma lasten toiveiden mukaan. Sunnuntai on meille oikein vanhan kansan pyhäpäivä, jota haluamme kunnioittaa ja vaalia. Pyhänä meillä ei tehdä töitä, ei edes siivota kuin pakollinen, vaan rauhoitutaan yhdessä, ja lataudutaan tulevaan viikkoon. Tämä pyhä alkoi pitkään nukkumisella, vanhempien osalta kylläkin. … Lue lisää

Politiikan opiskelua

Moni on kysynyt mikä se sellainen vaikuttajakiihdyttämö on, joten ajattelin avata aihetta vähän. Vaikuttajakiihdyttämö on Keskustan eduskuntaryhmän järjestämä mentorointi koulutus alle kolmikymppisille, vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että mukana oleville nuorille valitaan hakemuksen perusteella sopiva ”valmentaja”=mentori, jonka kanssa pidetään tiiviisti yhteyttä seuraavan 8kk ajan. Mentoreina on entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, ministereitä, sekä kokeneita … Lue lisää

Politiikan paloa

Otsikon mukaisesti, politiikan palo oli käsinkosketeltavaa Eduskuntatalon Auditoriossa tänään, kun suuri joukko tulevaisuuden vaikuttajia oli koolla. Kaikki puhujat olivat varsin vetoavia, mukaansa tempaavia, mielenkiintoisia jne. Mutta Seppo Kääriäinen veti kyllä persoonallaan poliittisen palon aivan uudelle asteelle. Kanssa kuuntelijat olivat luullakseni samaa mieltä, aplodeista päätellen nimittäin. Ajattelin tiivistää muutamaan sanaan mieleen painuvimmista puheenvuoroista. Matti Vanhanen kertoi … Lue lisää

Mistä apua lastenhoitoon, tukea vanhemmuuteen?

Perhepalvelukeskus. Siinä tämän päivän teema. Aamulla startattiin kahden nuorimmaisen kanssa kohti Sieviä, tutustumaan tähän huikeaan toimintaan, jossa vapaaehtoistyöllä on ollut valtava rooli! Muutama muukin valtuustoryhmämme naisista pääsi mukaan kuuntelemaan, miten tämä toiminta on saanut alkunsa. Päivä oli niin tiivis ja antoisa, että luonnollisesti minä aiheeseen suurta paloa tuntevana, en muistanut ottaa kuvia. Nämä kesälomareissun kuvat … Lue lisää

Lähimmäisen sunnuntai

Maailman vaikeimpien asioiden joukossa, on varmasti rakastamisen vaikeus. Milloin on vaikeaa rakastaa? Ketä meidän tulisi rakastaa? Kuka on lähimmäinen? Maailman vaikeimpia kysymyksiä eikö vain? Tällaisen pienen lapsen, ja etenkin oman lapsen rakastaminen on helppoa. Lapsi avuttomuudessaan on luonnollinen rakkauden ja huolenpidon kohde. Raamattu kuitenkin opettaa, että meidän tulisi rakastaa jokaista ihmistä ihan sen perusteella, kuka sattuu lähellämme … Lue lisää